Järjestelmämme lama

Bruttokansantuotteen kerrotaan kasvaneen vähän viime vuonna. Siinä on erityisesti merkille pantavaa yksityisen kulutuksen tärkeys. Aineellisesta hyvästä huolimatta on aiheellista kysyä, että elääkö Suomi enemmän hyvinvointi- vai pahoinvointiyhteiskunnassa? Työ on parasta sosiaaliturvaa, joten kannattaa keskittyä siihen aihepiiriin eri muodoissaan.

Kannustimet ahkeruuteen syntyvät luonnollisesti lapsuudessa. Vanhemmuus ja kasvattaminen jo itsessään on maailman haastavin ammatti. Jos palkkatyötä ei ole, niin passiivisempi elämäntapa todella helposti siirtyy sukupolvilta toisille. Tämän takia työttömyyteen pitää aina reagoida kaikin mahdollisin keinoin.

Työstä aina työllistyy helpommin uusiin tehtäviin. Tässä kohtaa voi todeta ennestään haastavassa tilanteessa uuden vaikeuden. Nimittäin suomalainen työnantaja todella helposti siirtää sivuun ne työhakemukset, joissa hakijan taustoissa on aktiivisuudessa pitkiä katkoksia. Tästä alkaa negatiivinen kierre. Kerran kuussa työttömyyskorvauksen korkea veroprosentti entisestään lisää tyytymättömyyttä yhteiskuntaa kohtaan.

Kaikista pahinta on työn tekemisen kannattavuus. Kannustinloukut ovat arkipäivän todellisia realiteetteja. Kuluvan vuoden alusta saat ostaa aiempaa enemmän lääkkeitä ilman kansaneläkelaitokselta saatavaa korvausta. Kyllä ihmiset tämän huomioivat. Siinä on iso ero, että maksaako itse kaikki lääkkeensä vai saako kaiken täysimääräisesti toimeentulotuesta. Verotuksen progressio on kireää ja yhteiskunnan maksuissa on edelleen nousua tulotason myötä.

Tällaisten asiakysymysten äärellä pitää aina muistaa se, ettei ole kansalaisen vika, jos hän vaan sopeutuu vallitseviin järjestelmiin. Hienosti sanottuna jokaisella on oikeus optimoida. Muutama vaalikausi sitten oli muistaakseni Soininvaaran johdolla työryhmä miettimässä sosiaaliturvan uudistamista. Kummallista kyllä, niin työ hautautui vähitellen. Työntekijöillä on hyvät perusteet harrastaa ammattiyhdistystoimintaa. Sen sijaan kaikki työttömyysetuuksiin liittyvät kysymykset siirtäisin muihin neuvottelupöytiin.

Kyllä suomalaisista yrittäjyyttä löytyy. Tosin juuri näinä vuosina ei kannata juuri mitään uutta edes yrittää. Kansantalouden pakolliset kuviot pyörivät, mutta kaikesta ylimääräisestä tingitään. Töissä olijatkaan eivät jaksa olla onnellisia. Tahti on sen verran kiivas, että työtyytyväisyys on huonossa jamassa.

Oma lukunsa sitten on työntekijöiden suuri vaihtuvuus. Sellaiset yritykset tai kokonaiset toimialat, joilla vaihtuvuus on kova, saavat kyllä vähän katsoa peiliin. Edelleen työvoiman vuokrauksen suosio kertoo enemmän järjestelmämme kipukohdista kuin siitä, että vuokrafirmat olisivat itse erinomaisia toimijoita.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.