Varakas valtiomme

Silloin tällöin ajoitukset menevät nappiin. Tämän pakinan kirjoituspäivänä Elinkeinoelämän Valtuuskunta julkaisi sopivasti analyysinsä valtiomme omistuksien myyntimahdollisuuksista. Oma aihepiirini oli jo aiemmin lyöty lukkoon. Epäilijöille voin esitellä jopa todistajan. Tosin huonosti kuulevan ja muistavan sellaisen, mutta kuitenkin.

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan Evan analyysi on erittäin pirteä keskustelunavaus. Tulokset saivat valtavasti julkisuutta. Kun pintaa pöyhii vähän syvemmälle, niin kakku ei nyt niin loistava olekaan. Ensiksi on hyvä, että Eva nimittää julkaisuaan analyysiksi. Tutkimukseksi nimittäin se ei millään muotoa taivu. Entisen toimittajan tausta ei tee tutkijaa. Analyysiä parempi termi olisi pamfletti.

Määrä ei tietenkään korvaa laatua, mutta tässä tapauksessa kymmenen kertaa pidempi teksti vastaisi paremmin sen saamaa huomiota mediassa. Lukijoiden pitää olla paitsi mediakriittisiä, niin myös varovaisia tutkimukseksi nimettyjen mielipiteiden kanssa. Seuraavaksi vähän myönteisempi ote, ettei syytetä saivartelusta.

Se on viimeistään nyt kaikille selvää, että valtiolla on kyllä rutkasti omaisuutta. Evan analyysi käsittelee enimmäkseen listattujen ja listaamattomien yhtiöiden myyntiä hyvillä perusteluilla ryyditettyinä. Se on ihan mahdollinen lähtökohta. Mutta kokonaiskuva täytyy pitää mielessä. Finanssivarallisuuden rinnalla valtiolla on paljon reaaliomaisuutta. Tämä näkökulma puuttuu myyntispekulaatioista kokonaan.

Sanasta spekulaatio päästään kunnolla muistelemaan. Soneran osakkeiden optimaalinen myynti olisi aikanaan kuitannut valtion velat muistaakseni kokonaan pois. Tämä pitää sisällään isolla kirjoitetun jos-sanan. Kun ei kerran myyty niin ei myyty. Suurten erien realisointi ei niin vaan onnistu. Sama koskee nykyisiä omistuksia, joten teoreettiset ennusteet eivät välttämättä käytännössä pidä paikkaansa.

Onko se sitten hyvää politiikkaa myydä vaikkapa valtion metsiä suuressa mittakaavassa pois? Tuskin tähän kenelläkään mitään varmaa vastausta on. Elvyttävää politiikkaa arvostellaan usein toteamalla, ettei narulla voi työntää tai että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Myynnin jälkeen ei tarvitse miettiä. Sen jälkeen valtion on tultava toimeen jollain muulla tavalla.

Lyhyellä aikavälillä liika raha tekee kenet tahansa passiiviseksi. Parempaa politiikkaa on löytää oikeita säästökohteita. Suomesta löytyy hyvin menestyviä organisaatioita, jotka puoliväkisin keksivät menoja. Näin toimien valtionavut eivät pienene.

Valtion kannattaa haistella ne omaisuuslajit, joista saa nykyistä tuottoa paremman hinnan. Tämän lisäksi yksityisen keksimä käyttö esimerkiksi myydyille kiinteistöille voi olla paljon parempaa.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.